Friidan ja Camun rakkauden hedelmät ovat syntyneet 16.1.2026
💙💙💙💙💙+💓💓💓💓💓💓💓💓
Friidan synnytys ei lähtenyt etenemään, vaikka paikat oli jo ihan auki,
joten otettiin suunta kohti Jyväskylän Eläinsairaalaa, jossa on päivystys 24/7.
Maha oli todella kova joten aavistin, ettei synnytys suju normaalisti.
No leikkurihommiin se meni, kuten aavistin. Meitä oli vastassa mukava eläinlääkäri
ja iso porukka mukavia ja ystävällisiä hoitajia.
Tiedossa ei ollut montako pentua mahassa on, mutta jo 30vrk kohdalla aavistin, että pentuja tulee paljon.
Vatsalinja oli jo silloin reilusti tippunut.
Joten ultraan ei siinä kohtaa tarvinnut mennä varmistamaan tiineyttä 😉
No Friida lähti leikuriin ja minä jäin odottamaan odotusaulaan hetkeksi. Jonkun ajan kuluttua yksi
hoitaja siitä kulki ohi niin kysäisin, et joko ovat päässeet leikkuriin asti?
Hoitaja sanoi, että ovat kyllä ja pentuja on syntynyt varmasti enemmän,
kun yksi kauhean kiljumisen perusteella.
No jatkoin vielä hetken odottelua, kun hoitaja palasi kertomaan miten leikkaus oli mennyt?
Leikkaus oli mennyt hyvin ja kaikki on kunnossa. Ja sitten tippui se pommi, kun hoitaja kertoi,
että pentuja oli syntynyt kaikkiaan KOLMETOISTA ja kaikki oli myös elossa!!!
Siinä kohtaa tuli itku! Vaikka istuin hyvin tukevasti pehmeällä tuolilla, niin meinasin tippua lattialle 😂
Tässä me olemme 5 urosta ja 8 narttua 😍
Pennut ovat herättäneet mielenkiintoa, joten kyselyjä on tullut ihan mukava määrä 👍

